31.05.2019OpusLex-asianajotoimistot ja Suomen Homekoirayhdistys ry aloittavat yhteistyön

Suomessa tehdään vuosittain yli satatuhatta asunto- ja kiinteistökauppaa. Vaikka useimmissa kaupoissa ei ilmene ongelmia, valitettavasti osa niistä ajautuu myöhemmin riitana oikeuteen. Syynä on yleensä se, ettei kaupan kohteen kuntoa ole selvitetty lainkaan tai asiakirjat on laadittu asiantuntemattomasti. 

Suomessa kuoli vuonna 2018 54.527 ihmistä. Monessa kuolinpesässä on arvokkaimpana omaisuutena kiinteistö tai asunto-osake. Kun kuolinpesään kuuluvan omaisuuden kunto jää tutkimatta, perinnönjaossa on epäonnistuttu ja riita suvussa on tosiasia. Kun kuolinpesän toteuttamasta kiinteistökaupasta löytyy virhe, vastuuta saatetaan perätä kaikilta osakkailta. 

Suomen Homekoirayhdistys ry:n jäsenet muodostavat 21 paikkakunnalla toimivan homekoira-alan ammattilaisten verkoston, joka vuosittain tekee asiantuntemuksella tuhansia homekoiratarkistuksia sen selvittämiseksi, onko juridisten ja taloudellisten vastuiden kannalta syytä selvittää rakennusten tai huoneistojen kuntoa tarkemmin rakennusalan asiantuntijan avulla. 

OpusLex on 21 paikkakunnalla toimiva itsenäisten asianajotoimistojen verkosto, jonka palveluksessa toimii noin viisikymmentä asianajajaa ympäri Suomen. Verkoston asianajajat ovat keskittyneet kotitalouksien lakiasioihin, joihin olennaisena osana kuuluvat asunto- ja kiinteistökauppoihin sekä perintöoikeuteen liittyvät lakiasiat. 

OpusLex-asianajotoimistojen ja Suomen Homekoirayhdistyksen jäsenet ovat aloittaneet valtakunnallisen yhteistyön, jotta perinnönjakoon tai kiinteistö- ja asuntokauppoihin liittyvät riidat asiantuntevin ennakkotutkimuksin ja juridisesti oikein laadituin asiakirjoin voitaisiin jo ennakolta välttää. Jos taas kauppa on jo tehty ja kohteessa on todettavissa esimerkiksi homevaurio tai muu virhe, OpusLex-asianajotoimistojen ja Homekoirayhdistyksen jäsenten yhteistyöllä pyritään löytämään oikeusturvan kannalta mahdollisimman hyvä ratkaisu asian hoidolle. 

Tietoa yhteistyöstä löydät osoitteista:

www.homeklinikka.fi

www.suomenhomekoirayhdistys.fi

www.opuslex.fi

Sulje Kaikki uutiset